Hyvä, ihana MUM`s-asiakas,
"Olipa kerran laukku. Sen valmistaminen työllisti 15 naista.
Nyt laukkuja on jo monta. Niiden valmistaminen työllistää 40 naista.
Sinä olet ollut mukana tukemassa ideaamme, toimintaamme, ostanut sitä mitä
osaavat kädet Etelä-Afrikassa valmistavat. Ilman Sinua mitään ei olisi
tapahtunut.
Vuonna 2010 valmistimme tyynynpäällisiä Marimekolle, olimme näyttelyissä Rauman ja Jyväskylän taidemuseoissa sekä Art Häme,- Kierrätetty,- Designpartners100- ja Ecolight-näyttelyssä Habitaressa ja toimme eteläafrikkalaisen yhteistyökumppanimme Haldane Martinin Suomeen. Osallistuimme Formex-messuille Tukholmassa ( ihan itse Outi ajoi peräkärryn kera Tukholmaan ja pystytti ystävällisellä ruotsalaisavustuksella osaston. puh.), jossa MUM`s valittiin messujen "The Best Ekoksi" sekä Forma-messuille Suomessa, jossa saimme useita uusia jälleenmyyjiä. Samaisessa Formassa MUM`s-emo pokkasi Sisustuksellinen Lelu-kilpailun pääpalkinnon suunnittelemallaan kudotulla pilatespallolla. MUM`s-emo visiteerasi kutsuttuna puhujana muotoiluseminaarissa Oulussa ja Seinäjoen käsityömessuilla. Otti sinne muuten äitinsä mukaan. Susanna Vento suunnitteli meille vuodelle 2011 ( tapasin Susannan ihanan äidin pari viikkoa sitten Turussa- terveisiä ; ) ) ja osallistuimme Turku Design Now-myyntitapahtumaan.. puh.
En ole koskaan aiemmin missään paikassa, minään vuonna, milloinkaan edes kuvitellut tekeväni niin paljon työtä kuin tänä vuonna. Ensi vuonna yritän olla hitaampi, hengittää syvemmin, jarruttaa. Kiitos miehelleni, joka on kestänyt tämän vuoden ( ihan vähän vain valittanut) ja käytännössä kestinnyt lapset ja vieraat. Kiitos lapsilleni, jotka rakastavat ja joita rakastan. Yli kaiken.
Olipa kerran laukku eikä tarina pääty tähän."
Kiitokset teille sydämeni pohjasta, Ilon ja Onnen toivotukset vuodelle 2011!
Parhain terveisin,
MUM`s-emo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti