Mum`sin emoperhe kasvaa! Olemme aloittaneet varovaisen yhteistyön Etelä-Amerikassa ja uusi tuotesarja pääsee meille vuoden 2012 puolivälissä. Mum`s on myös muistuttanut itseään siitä, mistä kaikki lähti: käsityöläiset voivat tehdä työtä kotonaan ja hoitaa samalla lapsiaan. Äitejä, naisia ja osaajia on kaikkialla maailmassa niin, että mikä ettei! Voi, kun jo saisin teille kertoa, mitä kaikkea me ideoimme.
Saanen esitellä käsityöläisemme Etelä-Amerikasta. Hän hoitaan lastaan ja tekee meille käsitöitä kotona. Tuotteiden koonti tapahtuu pajalla siellä vakituisesti työskentelevien toimesta. Pajalle kokoonnutaan kerran viikossa palauttamaan kotona valmistettu tuotteen osa. Siellä työ tarkistetaan, palkka maksetaan, tuote signeerataan ja kotiin palataan mukana ohje ja materiaalit seuraavaan tilaustyöhön. Tuttu kuvio, mutta paljon työtä ja organisointia, varmistusta ja työvoimaa tarvitaan ennen, kuin saadaan kuvio toimivaksi. Pajallamme Etelä-Amerikassa on kaiken muun lisäksi reilun kaupan merkki. Ai niin, ja Suomessakin on äitejä, täälläkin viritellään kivoja juttuja..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti